top of page
My Site


Minulle on tärkeintä vantaalaisten ja keravalaisten järkevästi tuotetut palvelut. Jokaisella on oikeus saada tarvitsemansa palvelut mutta ne pitää myös tuottaa siten että hyvinvointialueen talous on tasapainossa.
Olen ehdokkaana aluevaaleissa koska haluan tuoda palvelujen laadun sekä asiakkaan keskiöön. Työtä pitää tehdä asiakkaiden hyvinvoinnin eteen ja tarjota heille järkevästi tuotetut palvelut.
-
Henkilökohtainen budjetti tulee ottaa käyttöön asiakkaille, jotka käyttävät runsaasti palveluja ja joiden tarve ei muutu vuosittain. Hyöty tulee sekä asiakkaalle joka voi joustavammin hankkia tarvitsemansa palvelut sekä hyvinvointialueelle, joka säästää hallintokuluissa kun asiakas itse huolehtii palveluistaan sovittujen sääntöjen mukaan.
-
Palveluja pitää saada kun on tarve. Hoitojonot tai vuosittaiset, toistuvat selvityspyynnöt maksavat meille kaikille, joten otetaan rohkeasti potilas keskiöön ja tuotetaan hänen tarvitsemat palvelut järkevästi.
-
Tarvitsemme enemmän tekijöitä ja vähemmän pomoja. Otetaan mallia niiltä hyvinvointialueilta jotka ovat onnistuneet pitämään taloutensa kunnossa ja tuottamaan palvelut tehokkaasti.
-
Tiedottaminen on tärkeä osa tehokasta ja asiakaslähtöistä toimintaa. Huolehditaan että tiedottaminen toimii paremmin.
Äänestä Vantaa-Keravan aluevaltuustoon ehdokas, joka tietää kuinka tärkeitä toimivat sote-palvelut ovat ja joka on valmis rohkeasti kehittämään hyvinvointialuetta palvelut ja talous edellä.
Aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on 13.4.2025, ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 2.-8.4.2025.

Inka Kolhinoja on vantaalainen Special Olympics uimari ja vammaisvaikuttaja joka rakentaa kaikille saavutettavaa ja mahdollisuuksia tarjoavaa kaupunkiyhteisöä. Vantaa on täynnä mahdollisuuksia kaikille niin työn, kulttuurin, liikunnan kuin perheenkin parissa.
Minulla on vahva tausta järjestömaailmasta jossa olen toiminut vuosien ajan erilaisissa luottamustehtävissä.
Uimarina minulla on ollut mahdollisuus edustaa Suomea useissa SO-kisoissa joista merkittävin Berliinin maailmankisat kesällä 2023, josta sain mukaani hopea- ja pronssimitalin. Special Olympics on kansainvälinen erityisryhmien urheiluorganisaatio jota Suomessa edustaa Suomen Paralympiakomitea.
Toimin seuraavissa järjestöissä:
-
Vantaan Kokoomusnaiset ry
-
Uudenmaan Kokoomusnaiset ry
-
Vantaan kehitysvammaisten tuki ry
-
Tikkurilan seurakunta
Lue lisää ajatuksiani Uuden Suomen blogista.












bottom of page